Ajankohtaista

SibaRecords julkaisee White Sparrow –duon debyyttialbumin

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords julkaisee White Sparrow -duon debyyttilevyn Mr. Dowland's Midnight (SRCD-1021) 6. lokakuuta 2017.

Mister Dowland's Midnight vie kuulijan aikamatkalle läpi yön pimeyden ja melankolian John Dowlandin (15631626) ja hänen aikalaistensa musiikin saattamana. Levy sisältää Dowlandin teosten lisäksi muun muassa Robert Jonesin (n. 15771617)Thomas Camionin (1567–1620) sekä Philip Rosseterin (1568–1623) sävellyksiä. 

Vuonna 2011 perustetun White Sparrow -duon muodostavat kanadalainen mezzosopraano Debi Wong ja norjalainen luutunsoittaja Solmund Nystabakk. Molemmat ovat opiskelleet Sibelius-Akatemiassa, jossa heidän yhteistyönsäkin alkoi. Wong valmistelee myös parhaillaan tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa. White Sparrow –duo esittää historiallista musiikkia innovatiivisella tavalla, joka esittelee luutun ja laulun ainutlaatuista yhdistelmää keskiajalta varhaiseen barokkiin. Kansainvälisesti palkittu duo tunnetaan luovista konserttiohjelmistaan ja intensiivisestä yhteismusisoinnistaan.

- Vaikka levy sisältää muinaista musiikkia menneiltä ajoilta, ohjelmiston ytimessä ovat ikiaikaiset tunteet joihin kuka vain voi samaistua: ensirakkauden menetyksen melankolia, ensisuudelman nostalgia ja haikea haaveilu, jonka vain keskiyön taivas voi sisällämme herättää, kuvailee Wong.

Levynjulkaisukonsertit järjestetään sekä Norjassa että Suomessa:
Ke 4.10. klo 19.00 Prelaten Kro & Scene, Tromsø, Norja. Vapaa pääsy.
La 7.10. klo 17.00 Arkadia Bookshop, Nervanderinkatu 11, Helsinki. Vapaaehtoinen pääsymaksu 5€.

Lisätietoja & arvostelukappaleet:
Tuottaja Joni Käenmäki
p. 040 710 4384, joni.kaenmaki@uniarts.fi

https://whitesparrowmusic.com


White Sparrow –duon debyyttialbumi julkaistaan 6. lokakuuta

SibaRecords julkaisee White Sparrow -duon debyyttilevyn Mr. Dowland's Midnight 6.10.2017.

Mr. Dowland's Midnight vie kuulijan aikamatkalle läpi yön pimeyden ja melankolian, John Dowlandin ja hänen aikalaistensa musiikin saattamana. Levy sisältää musiikkia Dowlandin lisäksi muun muassa Robert Jonesilta, Thomas Campionilta sekä Philip Rosseterilta.

White Sparrow -duon jäsenet ovat kanadalainen mezzosopraano Debi Wong ja norjalainen luutunsoittaja Solmund Nystabakka. Duon molemmat jäsenet ovat opiskelleet Sibelius-Akatemiassa, jossa yhteistyö myös sai alkunsa. Pääasiassa Helsingistä käsin toimiva duo on omistautunut esittämään historiallista musiikkia innovatiivisella tavalla, joka tuo esiin luutun ja laulun ainutlaatuista yhdistelmää keskiajalta varhaiseen barokkiin. 


Mutaveijareiden Ympäri ämpäri! -levylle Emma-ehdokkuus!

Mutaveijarit-yhtyeen Ympäri ämpäri! –levy nimettiin Emma-ehdokkaaksi Vuoden 2016 lastenalbumi -kategoriassa. Emma-ehdokkuus on kaikkiaan SibaRecordsin historian kolmas.

Ympäri ämpäri! on julkaistu huhtikuussa 2016. Se on SibaRecordsin ensimmäinen lastenmusiikkijulkaisu, joka vie yleisön sadepäivien, veden ja kuravellin riemukkaaseen maailmaan eri instrumenttien ja laulun säestyksellä. Levyltä löytyy soittimia laidasta laitaan: erilaisista puhaltimista harmooniin ja kellopelistä haitariin sekä aina vappupilleihin asti! Laulujen mukana matkustellaan ympäri maailmaa ja leikitään mudassa ja vedessä.

Mutaveijarit-yhtye sai alkunsa Sibelius-Akatemian lastenmusiikkikurssilla 2013. Siinä soittavat ja laulavat Aili Järvelä, Eveliina Saikkonen, Veikko Muikku, Johanna Mäkitalo, Mari Nieminen, Miia Reko, Saija Santavirta ja Leena Untamala. Ympäri ämpäri -levyllä on mukana myös vierailevia muusikoita. 

Emma-palkinnon ehdokkaat julkaistiin Helsingin Sanomatalon Mediatorilla 14. joulukuuta. Emma Gaala järjestetään 4.2.2017 Espoon Metro Areenalla.

 

Lisätietoa:


Jazzurkuri Mikko Helevän levy Hands-on Hammond julki 28. lokakuuta

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords julkaisee Mikko Helevän debyyttisoololevyn Hands-on Hammond 28. lokakuuta.

Lehtorina Sibelius-Akatemiassa toimivan jazzurkurin levy on osa hänen taiteellista tohtorintutkintoaan "Hammond-urut jazzmusiikin eri yhtyemuodoissa". Hands-on Hammondin soittajistoon kuuluvat The Bronson -trion jäsenet, kitaristi Teemu Viinikainen ja rumpali Teppo Mäkynen. Helevän perustama urkutrio on soittanut yhdessä jo yli viidentoista vuoden ajan.

Mikko Helevä (s. 1970) tunnetaan Suomen johtavana jazzurkurina, jonka urut ja bassolinjat ovat olleet tärkeä osa mm. The Bronson-, Jukka Eskola Soul Trio-, Jussi Lehtonen Quartet-, Tonight At Noon-, Soi Ensemble- ja So-So -yhtyeiden sointia sekä esiintymislavoilla että levytyksillä. Soololevyllään hän soittaa Hammond-urkujen lisäksi myös muita kosketinsoittimia, kuten pianoa, melodicaa, Clavinetia ja Wurlitzer-sähköpianoa. Levyn sävellykset ovat Helevän omia, kahdella jazzstandardilla höystettynä.

- Levyn keskiössä ovat Hammond-urut, joiden kanssa kitara ja rummut muodostavat erilaisia kombinaatioita. Osassa kappaleita kokoonpanoja täydentävät eri kosketinsoittimilla äänittämäni osuudet. Haluan Hammond-urkujeni vievän kuulijan svengaavalle ja sielukkaalle matkalle läpi vaihtuvien tunnelmien, Mikko Helevä kertoo levynsä sisällöstä.

Levynjulkaisukonsertti järjestetään Koko Jazz Clubilla (Hämeentie 3, Helsinki) torstaina 20. lokakuuta klo 19.00. Liput toim. kuluineen: 18/15 € (Tiketti).

Mikko Helevä: Hands-on Hammond  (SRCD-1017)

1. (I Hear You) Lound and Clear
2. Empty Streets
3. Cycling
4. I Remember You
5. Huh?
6. The Nearness of You
7. Yes I Do


SibaRecords kokoaa Richard Wagnerin yksinlaulut samalle levylle

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords julkaisee Richard Wagnerin yksinlaulutuotannon yksissä kansissa suomalaisten eturivin muusikoiden esittämänä. Albumi Wagner: Complete Lieder julkaistaan 27.5.2016.

Levyllä esiintyvät wagnersopraanona palkittu Jenni Lättilä, sukupolvensa johtava lied-pianisti Kiril Kozlovsky, kansainvälisillä estradeilla menestynyt baritoni Tommi Hakala, nuori heldentenori Mikko Sateila sekä Suomen Laulun Ensemble. He tulkitsevat äänitteellä oopperan suurmiehen Richard Wagnerin osin laiminlyödyn mutta mielenkiintoisen yksinlaulutuotannon kokonaisuudessaan. Levytys on samalla Wagner-tutkijanakin kunnostautuneen Lättilän viides ja viimeinen jatkotutkintokonsertti.

Levynjulkaisutilaisuus järjestetään 27. toukokuuta 2016 klo 17.30 Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Wegelius-salissa (Töölönkatu 28, Helsinki). Tilaisuudessa Jenni Lättilä ja Kiril Kozlovsky esittävät muutamia lauluja ja kertovat Wagnerin laulutuotannosta ja levytysprosessista. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Suomen Wagner-seuran kanssa.

Levynjulkaisutilaisuus Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/209797062737431/


Ympäri ämpäri! on SibaRecordsin ensimmäinen lastenjulkaisu

Lastenmusiikkiyhtye Mutaveijarit esiintyy Ympäri ämpäri! -esikoislevynsä julkaisukonsertin merkeissä Musiikkitalossa 12. huhtikuuta. Kahdeksanhenkinen lastenmusiikkiyhtye sai alkunsa vuonna 2013 Eeva-Leena Pokelan ja Soili Perkiön vetämällä lastenmusiikkikurssilla. Tämän jälkeen yhtyettä on nähty useissa eri lastentapahtumissa ja -konserteissa. Yhtyeen jäsenet Veikko Muikku (konsertissa tuuraajana Janne Ali-Vehmas), Aili Järvelä, Johanna Mäkitalo, Saija Santavirta, Leena Untamala, Miia Reko, Eveliina Saikkonen ja Mari Nieminen ovat nykyisiä ja jo valmistuneita musiikkikasvatuksen opiskelijoita Sibelius-Akatemiasta. Ympäri ämpäri! julkaistaan 29.4.2016. Esikoisalbumi on  samalla SibaRecords-julkaisusarjan ensimmäinen lastenmusiikkilevy.

- Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lastenmusiikkikurssilla tutustutaan monipuolisesti lastenmusiikkikulttuuriin. Opiskelijat säveltävät ja sovittavat uusia lastenlauluja. Näissä konserteissa kaikki on omaa tuotantoa sanoituksia, kuvituksia ja rekvisiittaa myöten. Hyvällä omallatunnolla voi todeta, että Mutaveijarit on takuulla uutta, ennenkuulumatonta lastenmusiikkia, Eeva-Leena Pokela kertoo.

Mutaveijarit-levynjulkaisukonsertti
Ti 12.4.2016 klo 18.00.
Black Box, Musiikkitalo
Liput: 11,50/6,50 € (Ticketmaster), 10/5 € (Musiikkitalo).
Ikäsuositus: 3–8 vuotta


SibaRecordsilta uusia julkaisuja keväällä

Huhtikuun lopussa julkaistaan SibaRecordsin historian ensimmäinen lastenmusiikkijulkaisu, kun Mutaveijarit-yhtyeen odotettu Ympäri ämpäri! -devyyttialbumi saadaan kauppoihin 29.4.2016.

Toukokuussa on vuorossa katsaus Richard Wagnerin lied-lauluihin, sopraano Jenni Lättilän ja pianisti Kiril Kozlovskyn duolevytys Richard Wagner: Complete Lieder julkaistaan 27.5.2016.

Lisätietoja molemmista julkaisuista luvassa lähempänä julkaisuajankohtaa, jakelijana levyillä toimii totutusti Naxos ja ne julkaistaan sekä digitaalisena lataus- ja suoratoistopalveluissa että fyysisinä cd-levyinä.


Laet Lauloi julkaistaan 13.11.2015

SibaRecordsin syksyn toinen nykymusiikkiuutuus Laet Lauloi - The Chant Enchanted (SRCD-1016) julkaistaan 13. marraskuuta. Kyseessä on huilisti Sami Junnosen levytys, jossa vierailevina artisteina kuullaan kanteleessa Eva Alkulaa, Elisa Kerolaa sekä Heidi Äijälää. Levy sisältää musiikkia seuraavilta säveltäjiltä: Miyagi / Ikonen / J.S. Bach / C.P.E. Bach / Yli-Salomäki / López / Pulkkis.

Albumin englanninkielinen esittelyteksti avaa sisältöä hieman tarkemmin:

SPROUTING OFF THE GROUND, IN FULL BLOOM 

Mesmerizing spells, inspiring moments. Flute and kantele is a combination of extraordinary musical beauty.

Sami Junnonen performs a fascinating variety of premieres and unheard transcriptions with Eva Alkula, Elisa Kerola, and Heidi Äijälä.


SAMI JUNNONEN (s. 1977, Tampere) on kansainvälisesti esiintyvä huilutaiteilija, jonka laaja ohjelmisto kattaa taidemusiikin tyylilajit vanhasta musiikista aina uusimpiin teoksiin. Junnonen tekee aktiivista yhteistyötä monien merkittävien nykysäveltäjien kanssa. Hänen ensikonserttinsa Helsingin Musiikkitalossa vuonna 2012 oli arvostelumenestys.


SibaRecordsin julkaisu Define Function vie elektronisen nykymusiikin ytimeen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords julkaisee levyllisen uutta elektroakustista kamarimusiikkia. Vuonna 2009 perustetun defunensemblen levy Define Function esittelee kokoonpanon jäsenten solistisia taitoja elektroakustisessa musiikissa ja tutkii erilaisten soitinyhdistelmien mahdollisuuksia elektronisessa nykymusiikissa.

Vuonna 2009 perustettu defunensemble on täyttänyt nopeasti erään Suomen nykymusiikkielämän aukoista: elektroakustisen musiikin ammattimaisen ja systemaattisen esittämisen. Yhtye tuo lavoille elektroniikkaa ja sähköä hyödyntävää nykymusiikkia maailmalta, tilaa ja kantaesittää aktiivisesti uusia teoksia sekä luo moniin kokeellisen musiikin alagenreihin kurottavia konserttikokonaisuuksia. Kokoonpanon soittajat ja musiikkiteknologit ovat alansa terävintä suomalaista kärkeä.

SibaRecordsin tuottama albumi Define Function määrittää defunensemblen mission nykymusiikin kentällä. Lyhyen historiansa aikana kokoonpano on ehtinyt soittaa 61 konserttia ja esiintyä lähes 20 festivaalilla. Kantaesityksiä se on tehnyt lähes 30 säveltäjältä. Yhtyeen taiteellisena johtajana toimii Sami Klemola. Sen muut jäsenet ovat Hanna Kinnunen (huilu), Mikko Raasakka (klarinetti), Lily-Marlene Puusepp (harppu), Emil Holmström (piano), Markus Hohti (sello) sekä Timo Kurkikangas, Anders Pohjola ja Marko Myöhänen (elektroniikka).

Lisätiedot ja arvostelukappaleet:
Tuottaja Joni Käenmäki
puh. +358 40 710 4384
joni.kaenmaki@uniarts.fi


Define Function julkaistaan 25. syyskuuta

defunensemble-yhtyeen Define Function -nimeä kantava levy on SibaRecordsin syksyn ensimmäinen uutuus. Levy julkaistaan CD:nä ja digitaaliseen jakeluun perjantaina 25. syyskuuta.

Tässä infoa levystä englanniksi, lisätietoa seuraa:

Formed in 2009, defunensemble has quickly established itself as one of the preeminent contemporary music groups in Finland. The ensemble's singular mission is to delve vigorously into the world of electroacoustic art music, bringing it to an enthused and ever-expanding audience. defunensemble regularly gives Finnish premieres of the most crucial electroacoustic repertoire, classic and current, and actively commissions new works incorporating the latest technologies. 

The ensemble's concert curations are highly innovative, blending different sub-genres of electroacoustic music with unprecedented street credibility and brushing off any dusty notions of the classical concert milieu.

defunensemble approaches its mission with the utmost artistic rigor, its instrumentalists and sound designers comprising some of the most virtuosic and active personalities in the Finnish contemporary music scene.

With the double cd Define Function, defunensemble defines its own functions. 

cd 1 introduces pieces for solo instruments and electronics, highlighting each instrumentalist and sound engineer. 

cd 2 explores ensemble configurations of varying size.

For anyone interested in microtuned organ samples, digital error sounds, weird Moog filters or glitchy harp textures, this is a must-listen!