Tarkoitus ja tehtävät

Monet suomalaisen musiikin historiankirjoituksessa jopa keskeisiksi mainituista sävellyksistä ovat joko jääneet julkaisemattomina arkistojen kätköihin tai ovat painettuina vaikeasti saatavilla tai käytössä ongelmallisia. Tämä lienee merkittävä syy siihen, että ne ovat myös jääneet joko täysin syrjään tai harvoin esitetyiksi kuriositeeteiksi. Suomen musiikkiperintö (Finlands musikarvFinnish Musical Heritage) julkaisee sähköisessä muodossa, kriittisinä editioina ja soveltuvissa tapauksissa myös alkuperäispainosten näköisjulkaisuina ensisijaisesti tekijänoikeuksista vapaita ja aikaisemmin julkaisemattomia sekä julkaisuina vaikeasti tai ainoastaan ongelmallisina painoksina saatavilla olevia suomalaisia taidemusiikkiteoksia esittäjien ja tutkijoiden käyttöön. Koska monien säveltäjien nimikkoyhdistykset ovat Suomessa jo tehneet arvokasta työtä säveltäjien elämäntyön vaalimiseksi ja julkaisemiseksi, Suomen musiikkiperintö julkaisee ensisijaisesti sellaisten säveltäjien teoksia, joiden perinnön turvana ei tällaista yhdistystä ole. Suomen musiikkiperintö tähtää kuitenkin yhteistyöhön myös näiden yhdistysten sekä muiden toimijoiden ja julkaisijatahojen kanssa ja pyrkii täten laajasti edistämään suomalaisen musiikin esittämistä, taltiointia äänitteiksi sekä tutkimusta.

Vuosina 2009–11 Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa on käynnistetty musiikkiperintöhankkeet, joilla kaikilla on perustaltaan samankaltaiset tavoitteet: vaikeasti saatavilla olevan nuottiaineiston toimittaminen ja julkaiseminen sähköisessä muodossa, käyttökelpoisina nuottijulkaisuina tutkijoiden ja esittäjien ulottuville. Hankkeet tuottavat joko pelkästään nuottijulkaisuja tai vaihtelevasti myös kirjoituksia (biografioita, teosesittelyjä), tietokantoja ym., ja niillä on erityyppisiä yhteistyötahoja. Myös pohjoismainen yhteistoiminta on muodostunut vilkkaaksi, ja musiikkiperintöhankkeet järjestäytyivät keväällä 2013 Nordic Musical Heritage Network -ryhmäksi, jossa Suomellakin on edustuksensa. NMHN järjestää vuosittain tutkijatapaamisia ja seminaareja sekä myös koulutustapahtumia opiskelijoille. Vuonna 2015 tutkijatapaaminen järjestetään Helsingissä.