"Suomalainen" musiikinhistoria uudelleentulkittuna

Suomen musiikkielämän transnationaalinen muotoutuminen 1870-luvulta 1920-luvulle

Hanke tulkitsee Suomen musiikkielämän kehittymistä autonomian ajan lopulla transnationaalisesta näkökulmasta. Se arvioi kriittisesti aiempaa kansallismielistä tutkimustapaa, jossa musiikinhistorian virta nähtiin väistämättömänä kehityksenä, lahjakkaiden säveltäjien, voimakkaiden auktoriteettien ja kollektiivisen kansanhengen työn tuloksena. Projektin lähtökohdan mukaan 1800-luvun kansallisen säveltaiteen ja musiikkielämän muodostuminen oli transnationaalinen prosessi, joka siirsi, muunsi ja käänsi länsimaisen musiikin tyylit, instituutiot, konventiot ja esityskäytännöt osaksi pohjoisen suuriruhtinaskunnan kulttuurielämää. Hanke ei kirjoita suomalaisen musiikin historiaa vaan musiikin historiaa Suomessa.

Hanke soveltaa mikrohistoriallista tutkimustapaa, jossa keskeisinä menetelminä ovat verkostoanalyysi, aikalaislähteiden lähiluku, lähdekritiikki ja kontrafaktuaalinen pohdiskelu. Myös kulttuuristen kaanonien muodostumiseen ja muuttumiseen kiinnitetään suurta huomiota. Musiikkielämän muotoutumisen transnationaalista prosessia tutkitaan neljässä painopisteessä: "suomalaisen" sävelkielen muotoutuminen, kotimaisen musiikintutkimuksen alkuvaiheet, kansalliset musiikkijuhlat sekä konserttiohjelmiston ja musiikkimaun muutokset. Tutkimus perustuu pääosin arkistoaineistoon, jota on löydettävissä suomalaista ja ulkomaisista arkistoista. Keskeisiä lähteitä ovat myös aikalaiskirjallisuus, sanomalehdet sekä teosten äänitteet, nuotit ja partituurit.